Logo
Mika Ilvesmäki
Inhimillisemmän Muuramen (ja vähän myös pappamopoilun) puolesta
Keuliiko mopo Muuramen kunnan päätöksenteossa vai onko se jo karannut käsistä? 
        
  Arvot ovat tekoja - eivät vain kauniita sanoja

 
 
 


EI KUNNAVALTUUSTON PIKKUJOULUILLE 
 
Muuramen kunta lomauttaa henkilöstönsä ja kuitenkin samalla aiotaan järjestää kunnanvaltuuston pikkujoulut. Joskus on aika juhlia, nyt ei ole se aika. Itse en aio osallistua pikkujouluihin.  
 
Perustelut pikkujoulujen peruuttamiselle ovat mielestäni erittäin selkeät:

- Kunnan henkilökunta lomautetaan eli heidän kohdallaan aiotaan säästää. Osa henkilökunnasta on jo aiemmin osallistunut  kunnan säästötalkoisiin vapaaehtoisilla vapailla (heitä ei lomauteta).

- Valtuuston pikkujoulut eivät ole Muuramen kunnan kannalta elintärkeät. Ne eivät tuota kunnalle mitään lisäarvoa. Kyseinen kuluerä voidaan säästää tai ohjata lomautusten lieventämiseen.

- Luottamuselinten on osoitettava selkeä signaali henkilökunnalle luottamuselimiin kuuluvista säästöistä. Pikkujoulujen peruminen on eräs selkeä signaali. Näissä säästötalkoissa ollaan yhdessä henkilökunnan kanssa. Pikkujoulujen järjestäminen tällaisessa tilanteessa on erittäin huonoa henkilöstöpolitiikkaa.

- Alkoholin tarjoilu kunnan tilaisuuksissa ei tuo mitään lisäarvoa kunnalle, alkoholitarjoilu kunnan tilaisuuksissa pitäisi lopettaa. Tämä ei ole mikään moraalinen vaan taloudellinen kannanotto. Jokainen kustantakoon juomansa alkoholin itse.

Jokainen valtuutettu omalta osaltaan päättää tämän asian. Toivoisin asiassa avoimuutta eli uskalletaan sanoa kuntalaisille ja kunnan henkilökunnalle aikooko osallistua pikkujouluihin vai ei. Toivoisin myös kuntalaisilta ja kunnan henkilökunnalta aktiivisuutta eli kyselyjä valtuutetuille pikkujouluihin osallistumisesta.

Jokainen valtuutettu omalta osaltaan päättää tämän asian. Toivoisin asiassa avoimuutta eli uskalletaan sanoa kuntalaisille ja kunnan henkilökunnalle aikooko osallistua pikkujouluihin vai ei. Toivoisin myös kuntalaisilta ja kunnan henkilökunnalta aktiivisuutta eli kyselyjä valtuutetuille pikkujouluihin osallistumisesta.  
 
Olen tänään (2.11.) laittanut kaikille kunnanvaltuutetuille sähköpostia ja ehdottanut pikkujoulujen perumista.
 
Lisää lomautuksista: www.blogi.ilvesmaki.net 
 
Mika ilvesmäki