Logo
Mika Ilvesmäki
Inhimillisemmän Muuramen (ja vähän myös pappamopoilun) puolesta
Keuliiko mopo Muuramen kunnan päätöksenteossa vai onko se jo karannut käsistä? 
        
  Arvot ovat tekoja - eivät vain kauniita sanoja

 
 
 


Hyvä ja monipuolinen päivähoito vielä paremmaksi, kotihoidontuen kuntalisä on pystyttävä tarjoamaan myös muuramelaisille

Muurameen syntyy paljon lapsia, mikä on hyvä asia. Viimeisen vuoden aikana päivähoitopaikkojen määrää jouduttu lisäämään normaalia enemmän eli päivähoitoon tulijoita on paljon. Tärkeintä on pystyä takaamaan kaikkein pienimmille hyvät ja laadukkaat palvelut. Luottamuselimissä ja myös kunnan viranhaltijoiden keskuudessa on päivähoitoon tulijoiden suuri määrä aiheuttanut ihmettelyä. Kunnanvaltuutettuna ja sosiaalilautakunnan jäsenenä olen moneen otteeseen joutunut sanomaan, että en ihmettele yhtään päivähoidon tarvitsijoiden suurta määrää. Seurakuntapappina kohtaan työni kautta korkean syntyvyyden. Todellisuudessa ihmettelen sitä, että päivähoitoon ei ole enempää tulojoita, jos ajattelee syntyvyyslukuja.
 
Päivähoitotarjontaa olisi syytä monipuolistaa kotihoidontuen kuntalisällä. Kuntalisä tukisi ja mahdollistaisi paremmin lasten kotihoidon. Kunnan kannalta kotihoito on kaikista edullisinta. Vanhemmille pitää antaa mahdollisuus valita eri hoitomuotojen väliltä, myös lapsen kotona hoitaminen on eräs vaihtoehto. Olen itse aikoinaan hoitanut esikoistamme kotona. Kyseinen vaihe elämässä oli monella tavoin merkittävä. Tärkeintä oli saada olla lapsen kanssa. Tärkeää oli myös aikuisen arvomaailman oikeisiin mittasuhtesiin laittaminen. Nykyaika tekee meistä aikuisista liian työorientoituneita, liian työkeskeisiä. 
 
Valtuustokaudella 2005-2008 tehtiin valtuustoaloitealoite kotihoidontuen kuntalisään liittyvien asioiden selvittämisestä (valtuustoaloite, klikkaa auki). Kirjoitin kyseisen aloitteen pohjatekstin. Se sisälsi myös muita hyviä kehitysehdotuksia liittyen lasten päivähoidon järjestämiseen. Aloitteen perusteella tehtiin asiasta selvitys. Kotihoidontuen kuntalisä torjuttiin taloudellisin perustein eli kuntalisää ei otettu käyttöön. Tunnustan häpeäväni kyseistä päätöstä. Päätös oli huono ja lyhytnäköinen. Vuosi 2005 oli ensimmäinen vuoteni valtuutettuna ja kuntalisän käsittely meni keltanokkaisuuden takia niin kuin meni. Luotin selvitykseen ja en uskaltanut olla varma omasta intuitioistani. Nyt toimisin toisin päin ja ehdottaisin kuntalisää. Keltanokkaisuus on hävinnyt ja lisäksi ei pelkää olla asioista eri mieltä toisten kanssa.
 
Kuntalisän kustannusvaikutuksista tehtiin selvitys. Erästä erittäin merkittävää asiaa selvityksessä ei huomioitu. Selvitys ei ottanut huomioon investointeja. Tämän puutteen minä ja eräät muut valtuutetut toivat esille. Investointien merkitystä ei kuitenkaan otettu vakavasti.
 
Tällä hetkellä Muuramen kunta maksaa lyhytnäköisyydestä kovaa hintaa eli investointitahti on kova. Esim. Rajalaan joudutaan rakentamaan päiväkoti, hinta 5 miljoonaa euroa. Kuntalisällä olisi pystytty siirtämään investointeja, jos kuntalisä tehty houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Tässä asiassa ongelmana on ollut lyhytnäköisyys. Ei ole ymmärretty sitä, että kotihoidontuen kuntalisä ei välttämättä tuo säästöä ensimmäisenä vuonna, vaan säästö syntyy myöhemmin mm. investointien lykkääntymisenä.
 
Kotihoidontuen kuntalisä on saatava käyttöön Muuramessa. Sillä osaltaan voidaan tukea perheiden hyvinvointia ja lisäksi se tukee kuntatalouden jäntevää suunnittelua.